Villilän vinkit onnistuneeseen fasaanijahtipäivään

Fasaanin ajometsästys on muodostunut noutajaväelle huippumahdollisuudeksi käyttää noutavaa koiraa yhdessä sen alkuperäisistä jahtimuodoista. Tavallisesti nämä jahdit käydään seuruejahteina talviaikaan. Näissä jahdeissa noutavien koirakkojen pääasiallinen tarkoitus on noutaa ensisijaisesti kaikki haavakot mahdollisimman nopeasti talteen, ja auttaa loppujen lintujen keräämisessä, ns. picking up -koirakkoina.

Meillä koiranohjaajilla on hyvin erilaisia tavoitteita näissä jahtipäivissä. Me kaikki nautimme päivän sosiaalisesta tapahtumasta tavata samanhenkistä väkeä, seurata taitavaa ammuntaa ja nauttia vapaapäivästä rakkaan harrastuksen parissa.

Osalle meistä on tärkeää, että koira noutaa päivän aikana mahdollisimman paljon riistaa. Toisille riittäisi vähemmän noutoja, mutta päivän kruunaa hienosti onnistunut haavakkonouto. Tai nuoren koiran onnistunut päivä!

Me kaikki mahdumme onnellisesti samaan jahtiin -pääasia on, että kaikki linnut saadaan onnistuneesti talteen! Kun paikalla on tarpeeksi koirakoita, onnistuu mukaan ottaa myös aloittelevia ohjaajia ja koirakoita. Me olemme isännällä tavallaan töissä, mahdollistamassa hienoa päivää kaikille.

Villilän viisi vinkkiä onnistuneeseen jahtipäivään:

  1. Harjoittele kotona. Koiran tulee olla vähintään kohtuullisesti hallinnassa, kun menet seuruejahtiin.
  2. Suunnittele paikanpäällä huolellisesti. Sovi ja koordinoi noutoja muiden koiranohjaajien kanssa jo etukäteen. Valitse kokemattomalle koiralle paikka, jossa ei ole odotettavissa liikaa noutoja.
  3. Ohjaa koiraa hillitysti ja hallitusti. Älä huuda koirallesi tai puhu kovaan ääneen toisille koiranohjaajille. Et ole yksin, vaan ympärilläsi on muita koirakoita ja asiakkaita, jotka ovat nauttimassa päivästään. Kunnioita isännän toiveita ja aikatauluja.
  4. Ole nuoren koiran kanssa aina kokeneen koirakon lähellä. Pyydä apua, jos tiedät, että nouto on koirallesi liian vaikea.
  5. Lähetä koirasi aina ensin noutamaan haavakot -ne ehtivät helposti kauas, ja löytyminen vaikeutuu!

Fasaanijahdeissa koira saa erilaisia riistakokemuksia ja ohjaaja harjoittelee koiransa ohjaamista tositilanteissa. Fasaanijahdit tarjoavat mahdollisuuden myös valmistautua noutajien A-kokeeseen. Seuraavassa blogissani annan vinkkejä, miten fasaanijahdit palvelevat myös koiran kouluttamista A-kokeita varten.

Toukokuussa 2021 aloitamme Villilässä valmennuksen, jonka tavoitteena on nostaa koirakko A-kokeiden vaatimalle tasolle. Lisätietoja Villilän kevään-kesän 2021 ohjelmasta, joka julkaistaan maanantaina 30.11. sekä verkkosivuillamme että Facebookissa. Tervetuloa mukaan!

Heli Villilästä

Kuva: jahdin yhteydessä syksyllä 2019, kuvaaja Ulla Pihlaja