Automatka Pohjois-Saksan halki sujui onneksi ongelmitta. Laivasta lähteissä odotimme tunnin, ennen kuin automatka saattoi alkaa. Yövyimme Osnabrückin jälkeen pienessä kodikkaassa Bismarckhöhe-hotellissa Tecklenburgissa. Onneksi hotellin parkkipaikan vieressä oli koirille sopiva ulkoilualue, jossa ne saivat nuuskutella onnellisesti matkan jälkeen ja aamulla ennen autoilun jatkumista. Koirat viettivät yön autossamme tilavissa tutuissa häkeissään. Ja me tilavassa hotellihuoneessa. Matka jatkui kohti Hook of Hollandia aamuvarhaisella …
Suuri haaveemme on ollut, että pääsisimme koiriemme kanssa vähän pidemmäksi aikaa Englantiin harjoittelemaan. Nyt olemme matkalla. Vuosi sitten eli keväällä 2023 Heli olikin ystävänsä Minjan kanssa reilun viikon reissussa Tassun kanssa Englannissa. Tuolloin sekä koirat saivat paljon uusia kokemuksia ja ohjaajat tärkeää näkemystä siitä, missä koirien kanssa Briteissä mennään. Nyt siis matkaan lähti koko Villilän väki, eli Heli, Timo ja …
Lokakuu on ollut toiminnassamme ulos päin hiljaista aikaa. Olemme pyhittäneet lokakuun omille koirillemme, metsästykselle ja tälle rakkaalle lajille. Heli on käynyt tuomaroimassa ahkerasti -lokakuun aikana A-koetuomarointipäiviä on kertynyt kuusi, joista kaksi Itävallassa, kaksi Italiassa ja kaksi Suomessa. Meille on tärkeää pysytellä ajan hermoilla kaikin puolin. Tavoitteenamme on aina antaa asiakkaillemme ajanmukaista osaamista, koirakon ehdoilla. Ja itse asiassa -oikeaan tunnetilaan pääseminen …
Voiko koira oppia ja edetä vaikka huipulle saakka onnistumalla ja positiivisilla metodeilla koulutettuna? Miten tärkeää on koiran hyvinvointi? Meillä Villilässä tavoitteena on opettaa sinulle ohjaajana, kuinka harjoittelet koirasi kanssa niin, että onnistutte molemmat. Meille on tärkeää opettaa oikeaa tunnetilaa niin koiralle kuin sen ohjaajallekin. Olen itse huomannut, kuinka koiran kanssa voi edetä vaikka kuinka pitkälle, vaikka sitä ei viedä ns. …
Olemmepa tyytyväisiä, että saamme David Lathamin meidän webinaarivieraaksemme tälle keväälle! David on sekä erittäin ammattitaitoinen kouluttaja ja koiranohjaaja, myös miellyttävä ihminen, joka jaksaa opastaa perusteellisesti ja hyvin perustellen kaikentasoisia koiranohjaajia. Daven puheissa korostuu muutama asia ylitse muiden: ohjaajan tulisi olla koiralle selkeä ja koulutuksen tulisi tukea koiran (itse)luottamusta. Sopii loistavasti meille Villilässä! Webinaareissa käsittelemme monipuolisesti noutajan kouluttamista sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen …
Eilen meidät herätti laajasti mediassa levinnyt uutinen suojelukoirien väkivaltaisesta kouluttamisesta harrastajapiireissä. Väkivaltainen kouluttaminen ei kuulu minkään eläimen kouluttamiseen. Yhteiskunnassamme monet asiat ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa -ei pelkästään koirankoulutus- ja tiedämme aikaisempaa enemmän tieteelliseltä pohjalta myös esimerkiksi lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä. Ihmiset ovat nykyään erittäin valveutuneita myös kaikissa eläinten pitoon ja kouluttamiseen liittyvissä asioissa. Maailma muuttuu. Silti meitä koiraharrastajia …
Tässä Helin mietteitä vuodesta 2020: Vuosi 2020 on ollut meille muutosten vuosi. Kiitollisina otamme uuden vuoden 2021 vastaan! Vuosi alkoi sillä, että lopettelin työni Metsästäjäliitossa. Takana oli rankka syksy, ja olin päätynyt omaan päätökseeni pitkän harkinnan jälkeen -nyt oli uuden aika! Päätimme jouluna 2019, että ensi joulu vietetään uudessa kodissa. No -ei ihan toteutunut, mutta melkein -ehkäpä joulun 2021 vietämme …
Fasaanijahdit palvelevat noutavan koiran kouluttamista monella tavoin. Edellisessä blogikirjoituksessani annoin vinkkejä onnistuneeseen jahtipäivään. Tällä kertaa pohdin, miten jahdit palvelevat koiran kouluttamista noutajien kuninkuuslajia -A-koetta- varten. Noutajien lämpimän riistan koe eli A-koe palvelee jalostusta ja on erittäin jännittävä koemuoto niin koiralle kuin ohjaajallekin. Kokeessa korostuu niin koiran itsenäinen työskentely kuin ohjaan ja koiran saumaton yhteistyökin. Monesti ajatellaan, että koira voi osallistua …
Fasaanin ajometsästys on muodostunut noutajaväelle huippumahdollisuudeksi käyttää noutavaa koiraa yhdessä sen alkuperäisistä jahtimuodoista. Tavallisesti nämä jahdit käydään seuruejahteina talviaikaan. Näissä jahdeissa noutavien koirakkojen pääasiallinen tarkoitus on noutaa ensisijaisesti kaikki haavakot mahdollisimman nopeasti talteen, ja auttaa loppujen lintujen keräämisessä, ns. picking up -koirakkoina. Meillä koiranohjaajilla on hyvin erilaisia tavoitteita näissä jahtipäivissä. Me kaikki nautimme päivän sosiaalisesta tapahtumasta tavata samanhenkistä väkeä, seurata …
Ensimmäisen kerran heräsin Villilän palveluihin nähdessäni ilmoituksen heinäkuisesta vesityökurssista. Mikäs sen hienompaa, ajattelin. Annetaan paikalle mahdollisuus. Vuoden vanha Lila kyytiin ja kurssille. Pari päivää sujuivat opillisesti hyvin, mutta nuoren koiran pää kiehui kuin puurokattila. Sen pieni polla ei kestänyt, että muut tekevät töitä ja se itse seuraa vierestä. Derby oli tulossa ja Helin koulutustyyli tuntui sopivan meille. Niinpä ilmoitin koirani …
Villilä Luonto Oy toimii Kangasniemen Kutemajärven kylässä, omassa rauhassaan Siitarin tilan mailla. Olemme monipuolinen maatila- ja asiantuntijayritys.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin. Voit muokata suostumustasi myöhemmin sivujen alareunan valikosta löytyvää linkkiä käyttäen.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.